Yhdellä mun ystävistä on anoreksia. Hän itsekin sen tiedostaa, mutta haluaa vielä laihtua vähän lisää. Loputtomasti. Hieman salaisempaa tietoa on, että mun toisella ystävällä bulimia. Siitä ei puhuta ääneen, mutta kyllä se aika yleisesti salaisessa tiedossa kaikilla on. Ja entäs sitten me loput?
Väittäisin, että myös minulla on syömishäiriö. Luokittelisin sen "epätyypilliseksi syömishäiriöksi" eli Wikipedian mukaan lyhyemmin EDNOS. Mulla se on väliltä BED (ahmimishäiriö) ja ortoreksia. Noudatan orjalliseti kaikenlaisia terveellisiä dieettejä ja sitten sorrun ahmimaan kaikenlaista roskaa. Toki ei ole häiriöllistä syödä terveellisestä ja herkutella silloin tällöin, mutta kun se ruoka alkaa pyöriä jatkuvasti mielessä tyyliin: "Mitä söisin nyt?" "Mitä söisin seuraavaksi tai myöhemmin tänään?" Mihin kellon aikaan söisin?" "Voinko syödä tuota?" "Jos syön tuon, niin en syö tätä?" "Voinko syödä sen kerralla vain jaanko kahteen osaan?" "Paljonko siinä on kaloreita?" Lomailut kuluvat kutakuinkin niin, että pohdin: "Missä syödään seuraavaksi?" "Miten järjestetään nähtävyyksien katselukierros, että saadaan syödä sopivissa väleissä?" "Entä jos sielä ei voi syödä? Menee ihan perseelleen mun rytmi?" "Voi täälläkin on niin hyvää ruokaa! Muutetaan tänne asumaan, että saadaan aina syödä tätä herkkua!"
Kaikki, siis elämä, pyörii jatkuvasti ruoan ympärillä. Kaikki täytyy suunnitella ruoan ehdoilla eikä ruokailua koskaan jätetä "katotaan sitten" - tilanteen varaan. Samaa mieltä tuntuvat olevan useimmat tuttavani. Maailma pyörii ruuan ehdoilla. Kovan pohdinnan alle kuuluu myös liikunta. Että millon sitä ehtii sitten liikkua? Siitä ei tosin oteta liikaa stressiä, mutta pistää harmittamaan vietävästi, jos hyvä järjestely ja aikataulutus romuttuu arjesta poikkeavan tapahtuman vuoksi.
Poikkeuksena tämä anorektinen ystäväni me kaikki loput ollaan ihan normaalipainoisia. Jojoillaan toki useimmat, mutta normaalipainon rajojen sisällä. Kaikki tuntuu syövän suht normaalisti eikä päälle päin kenenkään ulkomuodosta tai julkisesta ruokailukäyttäytymisestä paista minkääntapainen syömishäiriö läpi. Jokaisen pään sisällä jyllää kuitenkin hurjatkin kuvitelmat omasta kehosta, ruokailutottumuksistaan, ruuasta ja liikunnasta. Mikä meitä vaivaa? Ollaanko me vain kehitetty tällainen EDNOS-piiri keskenämme vai onko kyse jostain suuremmasta? Syytän nykyisiä median luomia ja yhteiskunnassa vallitsevia kauneusihanteita, laihuuden itseisarvoa ja uutta terveystietoisuutta näistä jumalattomista paineista ja odotuksista joita meihin naisiin (ja miksei miehiinkin) luodaan. Juu, toki me naiset kehittelemme niistä suurempia omien päidemme sisuksissa, mutta kyllä se kipinä niistä sinne on jostain muualta syttynyt.
Oletteko muuten koskaan huomanneet, että kun hollywood julkkikset saavat laihdutettua ylimääräiset kilonsa, niin johan sitä hehkutetaan ja myönnetään "Olinpa lihava! Nyt on paljon parempi olo näin laihempana." Mutta sitten kun löytyy näitä anorektisen laihoja tähtiä, niin he eivät koskaan myönnä edes jälkikäteen olleensa liian laihoja. Toki moni saa jossain vaiheessa vähän lisää lihaa luidensa ympärille, mutta siitä ei tehdä mitään haloota. Edelleen kielletään tuo tajuton laihuus, "Minä vain olin niin innostunut liikunnasta." "En ollut liian laiha, kuva vääristää!" "Ei puhuta siitä..." Laihuus on normi, voi olla liian-laiha tai laiha, mutta se ja sama kunhan ei ole lihava.
Toisaalta en haluaisi olla yhdenkään staran kengissä. Heidän ulkonäköään ja painoaan saa arvostella surutta. Myös minä teen niin. Arvostelen liian laihoja ja liian lihavia, mutta yli oman ymmärrykseni menee se pieni pilkunnussiminen ja superkyylääminen laatujournalismin puolella. Hui, Jennifer Aniston on varmasti raskaana! Katsokaa tota sen mahaa! Sillä on selvä baby bump! Ja minä siinä tuijotan ihmeissäni Jenniferin kuvia, että jos tuo on raskaana, niin minäkin oon joka päivä viimeiset vuoteni ollut kolmannella kuulla raskaana...
Mielipiteitä? Onko sinulla syömishäiriö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti